tiistai 22. syyskuuta 2015

Opinnäyte Navajot

Määhän oon siis koulutukseltani korukivi- ja jalometallialan artesaani. Mulla ei oo nyt yli vuoteen ollu mahollisuutta päästä tätä intohimoani toteuttamaan, mutta toivottavasti tilanne muuttuu lähiaikoina. Alan postailemaan tänne aina välillä jotaki mun vanhoja tekeleitä ihan oman mielen virkistämiseksi, mutta toivottavasti niistä saa iloa joku muuki.

Ensimmäisenä esittelen teille mun reilun kolmen vuojen takasen (voi kauhia ku aika mennee nopiaa, ikävä sitä sakkia <3) amiksen opinnäytetyön. Tutustuin amiksen toisena vuonna yhen tehtävänannon takia Navajo-intiaanien kulttuuriin ja erityisesti koruihin. Silloseen tehtävään tein "Unisieppari" käädyn (hän saa oman juttunsa joskus myöhemmin), mutta nuo Navajot jäi jotenki kummittelemaan mieleen. Tykästyin ihan hirviästi niiden korujen värikkäiden kivien käyttöön ja siihen leikkisään, mutta tyylikkääseen muotokieleen. Kun opinnäytteiden aiheita alettiin miettimään, päädyin aika nopaasti takasin Navajoiden pariin.

Yksi uusi kiinnostukseni aihe tuohon aikaan oli hiuskorut ja päätinkin yhistää nämä kaksi asiaa opinnäytteessäni. Navajot tekevät myös paljon hiuskoruja, joten se oli siltäkin osin luontevaa. Halusin tuoda koruihin jotakin omaa, joka erottaisi niitä hiukan perinteisitä Navajo koruista, päädyinkin käyttämään kivien sijaan väriä tuomaan lempitekniikkaani emalia.


"Hiussieppari" ponytail cover
Hopea ja emali

Korun sisäpuolella on koukku, joka pujotetaan hiuspompulan tai vastaavan sisään. Tämän emaloinnin kanssa revin vähä hiuksia päästä, kun juotokset meinas päästä monen uunissa käytön takia vähä aukeilemmaan, mutta lopputulokseen oon silti tyytyväinen.


"Karhu" hiussolki
Hopea

Muodon piti alkuunsa muistuttaa selkiämmin karhua, mutta se vähä yksinkertaistu matkalla. Kyllä siittä vielä saattaa hyvällä mielikuvituksella keksiä karhun naamavärkin ilman korvia.


"Pöllö" hiussolki
Hopea ja emali

Kun mulla on mahollisuus tunkia pöllö johonki, nii minähän niin teen! :D Navajoiltaki löyty koruista muutama pöllö, nii tokihan minä nappasin tilaisuuesta heti kiinni enkä irti päästäny.

~ Satu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti